Kaksikymmentä innokasta osuuskuntaideasta innostunutta pohjoiskarjalaista naista perusti vuonna 2004 Pohjois-Karjalan Napakka Osuuskunnan Joensuussa. Alkujaan toiminta oli pienimuotoista. Myös toimiala oli laaja ja rönsyili kulloinkin mukana olevien tekijöiden mukaan.
Kotiin tarjottavat palvelut ovat kuitenkin alusta asti olleet osuuskuntatoiminnan ydintä. Alueella on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut tarvetta hoiva- ja hoitopalveluille. Niitä tarvitsevat paitsi alueen laaja ikääntynyt väki, mutta myös ruuhkavuosia elävät lapsiperheet.
Arjesta selviäminen ”omassa kotona” mahdollisimman kauan on monen joensuulaisen suuri haave. Siihen Napakka Osk pyrkii koko ajan kehittämään palveluja, jotka vastaavat todellista tarvetta ja asiakastoiveita, mutta jotka ovat myös valtiovallan linjausten ja uuden sote-mallin mukaisia. Napakan vahvuus on monialaisuus ja joustavuus sekä asiakkaan todelliseen tarpeeseen vastaaminen ilman ns. kaupallisia, yleviä lupauksia.
P-K:n Napakka Osuuskunnassa puhaltavat nyt uudet tuulet! Tavoitteena on entistä enemmän palata alkuperäisille juurille ja tarjota eri alojen ammattilaisille paikallinen osuuskunta -vaihtoehto itsenäiseen ja yrittäjämäiseen työllistymiseen ilman yritysriskin ottamista. Napakan malli sopii siis myös sinulle, joka haluat itse etsiä asiakkaasi ja jättää laskuttamistoimet Napakan henkilöstön huoleksi. Laskutusosuuskuntiin verrattuna olemme kilpailukykyinen vaihtoehto myös siksi, että meillä sinulle kertyy eläkettä samaan tapaan kuin missa tahansa työsuhteessa toisin kuin esim. Op-kevytyrittäjyydessä tai laskutuspalveluissa.
Tule kysymään lisää ja liity Napakan uudistuneeseen työyhteisöön!